Yotuelin hellävarainen hampaiden valkaisu

Esteettisen hammashoidon tavoite on luonnollisen kaunis hymy. Yotuel-valkaisun avulla voidaan saada jopa muutaman sävyn vaaleammat hampaat. Vaikutus säilyy noin vuodesta kahteen vuoteen.

”Ajan myötä hampaat muuttuvat tummemmiksi, mikä on luonnollista. Yhä useampi tulee vastaanotolle hampaiden valkaisuun, sillä hymyily ja valkoiset hampaat vaikuttavat tutkitusti omaan hyvinvointiimme ja minäkuvaan, jos nämä arvot ovat tärkeitä”, hammaslääkäri Reetta Suokas kertoo.

Reetta Suokas on toiminut esteettisen hammashoidon parissa yli 20 vuotta. Hän on kiertänyt alan seminaareja ympäri maailmaa tutustuen esteettisen hammashoidon tutkimuksiin ja eri menetelmiin.

Hampaiden valkaisun juuret ulottuvat jopa 1800-luvulle asti. Silloin huomattiin vahingossa, että vetyperoksidi vaalentaa hampaita. Varsinainen hammasvalkaisubuumi alkoi 1980-luvulla, jolloin kehitettiin kotivalkaisuhoidot. Yotuelin patentoitu menetelmä perustuu vety- tai karbamidiperoksidin valkaisevaan vaikutukseen.

”Paljon on menty esteettisessä hammashoidossa ja -valkaisussa eteenpäin. Nykyään valkaisut ovat turvallisia ja hellävaraisia. Esimerkiksi Yotuelin valkaisu sisältää kaliumia, fluoria ja ksylitolia, mikä samalla hoitaa kiillettä.”

Hammaslääkärin vastaanotolla hampaiden valkaisu on turvallista ja kivutonta. Ensin poistetaan hammaskivi ja puhdistetaan hampaat, sen jälkeen suojataan ikenet. Valkaisutuloksen ylläpitämiseksi on hyvä huolehtia kotihoidosta. Esimerkiksi valkaisukynä ja valkaisevat hammastahnat ovat loistavia tuotteita, joiden avulla hampaat pysyvät valkoisina pitkään.

”Yotuel-valkaisu on hellävarainen ja hoitava –suosittelen sitä lämpimästi asiakkailleni. Valkaisun yhteydessä oleva vihlomisen riski on lähes olematon Yotuel-hoitojen yhteydessä, kiitos hoitavien ainesosien.” Reetta tiivistää.

Tutustu Yotuelin hampaidenvalkaisutuotteisiin ja hammastahnoihin lisää täältä.

Yotuelin hampaidenvalkaisuista saat lisätietoa Kaivopuiston hammaslääkärit -verkkosivuilta.