Tietopaketti: Hampaiden valkaisu

Julkaistu 13.11.2015 • Riikka Mehtonen

Onko hampaiden valkaisu turvallista?

Jaksan aina korostaa, että hampaiden valkaisu ammattilaisen tekemänä on täysin turvallista. Suuhygienisti voi myös suositella asiakkaalle turvalliseksi katsomaansa kotivalkaisumenetelmää, kuten hampaan pinnalle siveltävää valkaisuainetta tai muotteja, mutta ihan mitä tahansa kotivalkaisukeinoa en ainakaan itse suosittele.  Valkaisun tulee tapahtua poikkeuksetta terveeseen suuhun, jossa ei ole reikiä eikä hammaskiveä. Säännöllisten hammaslääkäri- ja suuhygienistikäyntien tärkeyttä ei voi sivuuttaa. Valkaisuun ammattilainen käyttää aina vetyperoxidia (karbamidi- tai hydrogenperoksidia), eri voimakkuuksilla sen mukaan, mikä on asiakkaan tavoite. Työssäni olen huomannut, että keltaiset hampaat vaalenevat helpommin kuin hieman harmaaseen taittuvat. Tehovalkaisuilla saadaan myös erittäin tummat ja jopa tetrasykliinistä aiheutuneet tummentumat vaaleammiksi. Myös fluoroosi, eli vaaleat pilkut hampaissa, saadaan valkaisulla tasoitettua. Hampaiden valkaisu on ehdottomasti tätä päivää, ei enää turhamaisuutta eikä pelkästään naisten juttu. Asiakkaista jo noin noin puolet ovat miehiä ja ikäjakauma noin 18-75v.

Valkaisuprosessin eteneminen

Hampaiden valkaisu lähtee aina konsultaatiosta. Konsultaatiossa katsotaan hampaiden nykyinen väri ja mietitään yhdessä mihin lopputulokseen pyritään, valitaanko kevyempi vai voimakkaampi valkaisu, vai onko esimerkiksi hampaiden pinnallisten värjäytymien poisto jo riittävä.  Yleinen asiakkaan kysymys konsultaatiotilanteessa on, että eihän hampaista tule valkaisun myötä paperin valkoiset. Vastaus on, että ei tule. Tämä aiheuttaa yleensä helpotuksen huokauksen.
Valkaisun ylläpitäminen on myös tärkeää. Muistutankin aina, ettei lopputulos ole vain väliaikainen, jos huolehtii jälkihoidosta ja ylläpidoista oikeilla hammastahnoilla sekä hyvällä suuhygienialla. Tähän tarkoitukseen suosittelen esimerkiksi papaiinientsyymiä sisältäviä tahnoja, sekä tahnoja, jotka sisältävät hieman vetyperoxidia. Vetyperoxidi saattaa kuulostaa monen mielestä hurjalta, mutta vetyperoxidi on täysin turvallinen ja tutkittu hampaita vahingoittamaton ainesosa myös tahnassa. Itse välttäisin sen sijaan tahnoja, joissa on reilusti esimerkiksi sitruunahappoa tai korkea (jopa 250) RDA- eli hankaavuusarvo.

Sopiiko hampaiden valkaisu minulle?

On hyvä muistaa, että valkaisua ei voi tehdä ihan kaikille. Esimerkiksi alaikäisille tehtäessä on ehdottomasti noudatettava varovaisuutta, ja alle 14 vuotiaille en valkaisuja edes tee.  Todella nuorten ja alaikäisten asiakkaiden kohdalla valkaisu perustuu aina tarkoin hammaslääkärin ja suuhygienistin arvioon. Raskaana olevalle tai imettävälle ei myöskään tehdä valkaisua. Jos hampaan kiille on pahasti vaurioitunut eli eroosiota on runsaasti, ei valkaisu myöskään ole suositeltavaa. Paikat ja kruunut sekä laminaatit ja implantit eivät myöskään vaalene, mutta esimerkiksi juurihoidettu keltainen ja tummunut hammas saadaan vaaleammaksi hampaan sisältä tehtävällä ns. endovalkaisulla.
Valitettavan usein kuulen ja näen lopputuloksia ns. vanhankansan valkaisumenetelmistä, joissa hampaita on hangattu ruokasoodalla, harjattu sitruunamehulla tai raaputettu sokeripalalla. Näitä ei missään nimessä kotona saisi kokeilla, sillä eroosiota on aina mahdoton korjata muulla kuin kruunuilla tai laminaateilla. Tällöin oma hammas joudutaan hiomaan aina pieneksi, jotta kruunut ja laminaatit saadaan istumaan purentaan.

Kaikki blogijulkaisut »